Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.12.2011 - 11:00

Nyt vähän mainostusta kehiin. Lidlin valikoimaan kuuluu näin joulunalla hauska piparkakkutalo-paketti. Monena päivänä mietin, että ostaisinko tuon laiskan ihmisen piparkakkutalon vai olisiko sitä reipas ja vääntäisi taikinasta alkaen kaiken itse. Helppous vei tällä kertaa voiton ja niinpä ostin tämän 6,99 euroa maksavan pakkauksen.

Eikä voi muuta kun kehua!! Juuri mukavan helppoa puuhaa vapaapäivälle 2,5 vuotiaan pojan kanssa.
Talon kokoaminen tapahtui hammastikkujen avulla, eli siis turvallistakin tämä on, kun ei tarvitse kuuman sokerin kanssa pelata.
Koristeet ja karkit löytyivät paketista, eli vain hammastikut ja tomusokeri+yksi valkuainen tarvittiin omasta takaa.

Vielä ei ole taloa maisteltu, joten mausta en sano mitään, mutta eihän se maku aina tärkeintä olekkaan, vaan se tekeminen ja koristelu!

27.11.2011 - 13:24

Sunnuntaiaamun kiireettömyydessä keittelin koko perheelle riisipuuroa, marjakiisseliä ja jälkkäriksi leivoin joulutorttuja.
Mukavan (pikku)jouluinen tuoksu :)

 

 

Ja perjantaina illalla meillä herkuteltiin etanoilla ja hyvällä sisäfilepihvillä. Tosin näin raskaana ollessa kun pihvin joutuu paistamaan kypsäksi asti, on puolet nautinnosta jo kateissa. Sellainen ,mukavan punertava medium on vaan NIIn paljon mehukkaampaa ja pehmeämpää. Siinä herkutellessa unohtui kokonaan pihviannoksen kuvaaminen, joten tässä nyt vain kuvaa alkupaloista.

Etanat 2:lle

1 prk etanoita (meillä aina tapana pakastaa purkista puolet, kun kahdestaan syödään)
1 pkt pikkusisko valkosipulijuustoa
1/5 osa pakettia mustapekka pippurijuustoa
1 rkl persiljaa
ripaus suolaa

Laita etanat etanapannun koloihin ja lohko juustot päälle. Paista 220* n 10 minuuttia, niin kauan että pinta ruskistuu.

Toisinaan teen niin, että laitan pelkkää mustapekka juustoa ja puristan pari kynttä valkosipulia etanoiden päälle. Tuo mustapekkajuusto on kuitenkin niin pippurista, että miedompaan makuun tuo pikkusisko juusto on hyvä vaihtoehto ja siinähän on jo valmiina valkosipulin maku! 

 

21.11.2011 - 10:30

Edellispäivänä iski valtava himo porkkanakakkuun ja eilen aamulla sitä piti ruveta leipomaan. Vanha reseptini oli ihan ok, mutta ei mitenkään täydellinen ja niinpä halusin kokeilla jotain uutta... googlettelin hakusanoilla paras porkkanakakku, mehevä porkkanakakku, hyvä porkkanakakku ym.. ja löysinkin uudenlaisen resptin. Tässä ohjeessa taikinaan laitettiin ananasmurskaa ja blohggaaja kertoi, että kakusta tulee ihanan mehevä ja  kostea.
Ihan hyvää kakkua tästä tuli, mielestäni ei kuitenkaan kovin kostea... Paistoaika oli tunti ja itse pidin n. 45 minuuttia, joten liian kuivaksikaan en mielestäni paistanut. Hyvää kakkua siis kuitenkin, mutta jäin vain kaipaamaan sitä kosteutta. Ohjeen löysintäältä

Pähkinärouheen jätin pois ja kuorrutukseen lisäsin yhden purkin Lidlin jugurttirahkaa ja lisäsin tomusokerin määrää. Halkaisin kakun ja täytettä on siis sekä välissä että päällä.





Mehevä porkkanakakku


1 dl hasselpähkinämurskaa
5 dl hienojakoista porkkanaraastetta 
1 dl ananasmurskaa 
2 dl öljyä 
3 munaa 
5 dl vehnäjauhoja 
3 dl sokeria 
3 tl leivinjauhetta 
2 tl kanelia 

PINNALLE: 
200 g maustamatonta tuorejuustoa 
3 dl tomusokeria 
2 tl vaniljasokeria

Ohje on helppo. Ensin sekoitetaan kosteat aineet keskenään ja sitten kuivat aineet sekoitetaan joukkoon. Kakkua paistoin 45 min, 175 asteessa.

Ja soitten vielä "pieni" iltapalasalaatti, jota tuli kerralla tehtyä kolme litraa :)  Mies söi yhden annoksen ja loput vetelin itse, tykkään tästä ja olen monesti tehnyt ennenkin.

Salaattiin tuli:
1 jäävuorisalaatti
1 ruukkusalaatti
1 kurkku
2 tomaattia
1 punainen paprika
1 omena
200 g palvikinkkua

(toisinaan laitan makaronia, mutta nyt jätin pois, punasipuli ja suolakurkkukin sopii)

Kastikkeeksi sekoitin salaatin joukkoon 3 dl maustamatonta jugurttia, jonka sekaan murskasin 1 ison valkosipulikynnen ja laitoin ripauksen suolaa... Päivän jälkeen kipan pohjalla oli varmaan 2 desiä nestettä, joten suolan lisääminen ei ehkä ole fiksua....?

 

29.10.2011 - 13:48

Koko perheen yhteisen vapaapäivän kunniaksi herkuteltiin meidän suosikkiruualla. Sienikastikkeella, paneroidulla possulla ja perunoilla. Eipä tässä annoksessa mitään ihmeellistä, perunat valmiina kaupan pakastealtaasta, vaikka joku voisi niitä ehkä itsetehdyiksi luulla...
Meidän herkutteluruokaa, onneksi pakastimessa on paaaaaaljon sieniä talven varalle! Kiitokset niistä tädilleni, hänen miehelleen ja mieheni työkaverille. Tänä syksynä olen meinaan ollut niin laiska, että sienimetsässä ei nähty vilaustakaan minusta.
Kastikkeen ja pihvien maustamiseen käytin muuten Santa Marialta saatua metsäistä maustesekoitetta, pihvien kanssa maistui hyvin, kastikkeeseen laitoin aika varovasti maustetta, eikä se pahemmin maistunut..
 

Sienikastike

 

1 l sieniä (suppilovahvero, kanttarelli)
1 sipuli
n. 50 g voita
1,5 prk kermaa
1-2 dl vettä
1 rkl jauhoja
suolaa
pippuria

Paista sieniä niin, että ylimääräinen neste haihtuu pois. Lisää voi ja sipulikuutiot. Paistele hetki ja lisää jauhot. Sekoita taas hetki ja lisää kerma, vesi ja mausteet. Kiehauttele kastiketta hiljalleen 5-10 minuuttia. HERKKUA!


Sitten testauksen alle pääsi blogitapaamisessa sponsorilahjaksi saadut iloleipurin kaavin ja pullasuti :)

Leivoin parasta leipää, eli saaristolaislimppua. Se ohje onkin täällä jo monesti nähty ja monesti myöskin kehuttu. Hyvää leipää se vaan on edelleen, suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
Harmikseni unohdin kuvata valmiit limput, joten nyt kuvia vain tekovaiheista...tässä LINKKI aiemmin leivottuun limppuun.
Kaavin tuntui laadukkaalta ja pullasutikin oli hyvä, ja äärimmäisen pirteän värisiä ne myöskin on!

26.10.2011 - 13:11

Melkoista hiljaiseloa viettänyt tämä blogi viime aikoina...tarkoitus ei ole lopettaa blogin pitoa, mutta kun samoja perusruokia tulee syötyä, niin ei ole ollut inspiraatiota niitä kuvailla...ja jos joskus syödään jotain erikoisempaa niin sitten unohtuu koko valokuvaus.

Eilen olin mukana satakunnan leivonta-/ruokabloggaajien tapaamisessa NakkilassaHard  Cake Café - ravintola/kahvilassa. Vaikka en kovin aktiivinen ruokabloggaaja ole ollutkaan viime aikoina, oli hauska nähdä ihmiset blogien takaa.

Tapaamisessa maisteltiin  neljää erilaista Bikers house kahvilan omistajan leipomaa kakkua...kolmea juustokakkua ja yhtä suklaakakkua. Oli kyllä taidokkasti tehtyjä ja tosi hyvän makuisia. Sitten pelattiin hellapoliisi-peliä ja jutusteltiin niitä näitä. Lisäksi kaikki saivat hienot tuotekassit, joihin oli kerätty sponsorien lahjoittamia ruoka-ja leivontajuttuja...niin ja arvontaakin oli vielä illalla, jossa palkintoina oli lisää leivontajuttuja.

Hienon tilaisuuden olivat siis järjestäneet Papun kakut -blogin Pauliina ja Kirsin keittiössä-blogin Kirsi. Kiitokset teille vielä vaivannäöstä!

Tässä kuva lahjakassin sisällöstä

Santa Marialta  metsäistä maustesekoitusta ja kanalle tarkoitettua maustekastiketta. Apetitilta paita, sakset, paistinlasta, reseptejä ja kynä. Dan Sukkerilta ruokosokerisiirappia. Iloleipurilta tosi hieno minipiirakkavuokasysteemi, kaavin ja pullasuti, Hellapoliisilta kyniä, superhienoja tulitikkuja (mustat tikut ja pinkki sytytyspää) ja lisäksi oli hellapoliisin uusi lautapeli, joka arvottiin tapaamisessa olleiden kesken ja itse voitin hellapoliisin hiirimaton arvonnassa. Dr.Oetkeriltä kakkumoussea ja reseptejä. Sitten vielä savustuspusseja kasviksille ja nyt on pakko myöntää etten ole varma oliko pussit apetitilta vai santa marialta.
Ullan unelmakin oli meitä bloggaajia muistanut, mutta paketti ei ollut ehtinyt ajoissa postiin, joten lahjuksi on siis tulossa vielä lisää :)

Ja jotain pientä olen muistanut kuvata syksyn aikana... puolukkasurvosta ollaan pojan kanssa tehty :)

19.07.2011 - 13:07

Tein itselleni synttärikakkua ja etsin netistä jotain hyvää mansikkakakun reseptiä. Löysin googlettamalla Helsingin sanomien sivuston, jossa oli esitelty mansikkakkakku kilpailun voittajat. Tämä "unelman pehmeä" mansikkakakku oli kilpailun voittaja ja tätä ohjetta halusin kokeilla. Aika perus mansikkakakku, mutta tuo tomusokeri kerman joukossa tekee ihmeitä. Jotenkin se tekee kermasta pehmeän ja sellaisen suussasulavan.

Tätä kakkua meillä taidetaan tehdä jatkossakin...ja tuon pehmeän kerman kanssa sopisi taatusti myös vadelmat! Tein kakun aikalailla ohjeen mukaan...väliin laitoin vielä vajaan purkillisen mangososetta ja päälle en tehnyt kiillettä hyytelösokerilla.

Suosittelen kyllä kokeilemaan!

Ohjeen löydät täältä

 

Toisena leipomuksena savulohipiirakka...joskus aiemminkin olen tällaista tehnyt, mutta nyt taas vähän omasta päästä sovelsin.
Ohje meni suurinpiirtein näin:
 

Pohja:
1 dl perunamuusijauhetta
1 dl vettä
100 g rasvaa
1 dl kermaa
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
sopivasti jauhoja
 

Täyte:
n.4 dl perattua savukalaa
2 dl kermaa
3 munaa
1 dl tillisilppua
(laitoin vähän suolaa ja sen olisi saanut jättää välistä)
Piirakan päälle laitoin vielä punasipulin rinkuloita.

Sekoita pohjan ainekset ja painele taikina  piirakkavuokaan. Sekoita myös täytteen ainekset ja kaada täyte pohjan päälle.
Laita piirakka uuniin 200 asteeseen n. 20 minuutiksi.

12.07.2011 - 17:14

Oli työkaverin kanssa puhetta smoothieista ja hän kertoi tekemistään terveyspirtelöistä.
Innostuin itsekkin...ennen olen tehnyt luonnonjugurtti pohjaisia marja/hedelmä-smoothieita, mutta nyt halusin kokeilla pirtelöä jossa on pelkkää hedelmää, marjaa ja vihannesta.
Avocado on ollut minulle vieras hedelmä, mutta koska työkaverini ylisti avocadoa, päätin itsekkin kokeilla. Tuohan se ihan mukavaa paksuutta smoothieen ja onhan se myös kovasti treveellinen hedelmä, vaikka onkin rasvainen.

Olen nyt viikon ajan tehnyt joka aamu näitä terveyssörsseleitä ja tänään aamulla meidän 2 vuotias poika tuli pyytämään, että tee äiti sitä jugurttia!

Näissä pirtelö-smoothieissa olen käyttänyt eri marjoja (puolukka, mustikka, viinimarja) hedelmiä (banaani, nektariini, persikka, avocado, omena) ja vihanneksista nyt toistaiseksi vain eri salaatteja. On muuten uskomatonta kuinka vähän salaatti maistuu näissä...jos on voimakkaan makuinen hedelmä, niin salaatti ei maistu läpi yhtään!
 

Tämän päiväisessä smoothiessa oli:

1 banaani
1 avocado
1 dl puolukoita
1 dl mustikoita
1 persikka
1/2 ruukkua salaattia
2 dl gefilusmehua

Kaikki blenderillä sekaisin ja sitten vain nauttimaan terveyspirtelöstä!

12.06.2011 - 21:32

Kuumat 2-vuotis synttärit ovat nyt takanapäin ja tässä muutamia kuvia tarjoiluista. Synttäreitä juhlittiin useampana päivänä, joten pari kakkua piti thdä.
Kakkupohjat on laiskasti kaupan valmispohjia.  Mansikkakakun välissä mansikkarahkaa ja pätkisvaahtoa ja formulakakun välissä mansikkarahkaa ja vaniljamoussea. Mitään ohjeita en nyt viitsi naputella, kun niitä on netti pullollaan ja mitään tarkkoja määriä en edes muista.  Formulakakusta tuli ehkä elämäni rumin kakku, pursotukset on vaan niiiiin rumat!!
Ensimmäistä kertaa tuollaista syötävää kuvaa kokeilin, ihan hauskojahan nuo on, vaikkei niitä kyllä mielellään syö kun maistuvat ihan pahvilta. Pääasia että poika sai itse valita kuvan.

 

Muffinssit sitruunamuffinsseja joiden välissä siis sitruunarahkaa ja päällä pursotettuna sitruunakermaa. Ohjetäällä

 

Suolainen piirakka on jauhelihapiirakkaa, ohjeen löydättäältä .Tätä piirakkaa kokeilin ensimmäistä kertaa ja tykästyin kovasti. Vähän ohjetta muokkailin kun ei kaikkia tarvikkeita löytynyt kaapista..ainakin basilika puuttuu kokonaan.

 

01.05.2011 - 16:51

Olen palannut hoitovapaan jälkeen töihin ja tämän blogin päivitys on jäänyt vähälle.
Vappuna kuitenkin grillailtiin ja niistä muistin jopa napata kuvan. Perusherkkuja: kanaa, pekonisieniä, maissia, salaattia, perunasalaattia ja kalkkunamakkaraa.

Eipä näistä sen kummempia sepustuksia. Meidän kohta 2 vee poika herkutteli tottakai kanssamme ja järsi omaa pikku maissiaan, palan kalkkunamakkaraa, tomaattia ja kanaa. Sienen sylkäisi pois ja perunasalaatista tuumasi, että on väkevää :)

 

30.03.2011 - 13:37

Jotain vähän parempaa kotiruokaa teki mieli, muistin että pakastimessa on joulusta jäänyt toinen lanttulaatikko. Siihen kaveriksi kävimme ostamassa naudan palapaistia ja  vähän possua.
Eipä lainkaan pöllömpi setti.

Kastikkeeseen ruskistin voissa 700 g nautaa ja 200 g possua jotka maustoin pippurilla ja suolalla paistovaiheessa. Kiehautin vedellä maut pannusta ja siirsin lihat kattilaan kiehumaan. Vettä oli varmaan vajaa litra. Sekaan maustepippuria yksi laakerilehti, suolaa pari porkkanaa ja yksi sipuli. 1,5 tunnin hauduttelun jälkeen suurustin kastikkeen vesi-vehnäjauhoseoksella.

12.03.2011 - 21:46

Pitkästä aikaa kalaa.. Ostin kokonaisen norjanlohen ja siitä olen nyt tehnyt uunikalaa ja graavia ja toinen filee on vielä pakastimessa. 

Graavin tein ensimmäistä kertaa sipuliversiona. Isäni on sipuligraavia joskus tehnyt ja tykkäsin siitä kovasti. Mitään ohjetta en suolan määrästä osaa oikein antaa..ihan reilusti merisuolaa kuitenkin saa laittaa, riippuen tietysti kalan paksuudestakin. Suolan lisäksi pilkottua sipulia ja tilliä, NAM!! Kala sai kypsyä jääkaapissa reilun vuorokauden.

Uunikalan suolasin ja laitoin hieman mustapippuria. Filee nahkapuoli ylöspäin uunivuokaan ja pari purkkia kermaa reunoille. Tällä kertaa laitoin kerman joukkoon sipulia ja se maistui vähän turhan voimakkaasti. Kermaan laitoin vähän pippuria ja suolaa. Uunissa n. 30 minuuttia 175 *
Seuraavana päivänä käytin lopun uunikalan kermaiseen pastaan, siinä ei sipuli enää oikeastaan maistunut..kuvan unohdin napata.

 

07.03.2011 - 12:48

Pitkästä aikaa päivitystä tänne blogiin. Pari kertaa käynyt mielessä, että miksi jatkoin ruokablogin pitoa uudelleen kun en pahemmin enää leivo ja ruuatkin on niitä perus kotiruokia joita syödään viikosta toiseen...ja jos joskus innostuu kokeilemaan jotain uutta, niin sitten unohdan kuvata :)  noh, jatketaan nyt ainakin vielä, jää sitten itselle muistiin.

Peppi Pitkätossun voimavuokaa olen tehnyt monesti, mutta tällä kertaa vaihdoin jauhelihan kanaan ja vähensin hieman tomaattimurskan määrää. Ihan hyvää tästä tuli, mutta kyllä se jauheliha silti vaan jotenkin kuuluu tähän ruokaan. Ohjeen perinteiseen jauheliha peppi-vuokaan löydät täältä. Jauhelihan tilalla käytin n. 500 g kanaa.

19.02.2011 - 16:49

mmmmm ... nam! ehkä vuosi sitten uskaltauduimme mieheni kanssa maistamaan ravintolassa etanoita. Ja siitä lähin ollaankin lähes aina otettu alkupalaksi etanat. Surffailin netissä ja satuin jossain blogissa näkemään ohjeen etanoille ja aloin googletella etanapannuja. Prisma mainosti 4 eurolla etanapannuja ja sain selville, että usein ravintolatkin käyttävät säilyke-etanoita, Niinpä siis Prismaan sekä astia että säilykeosastolle :)
Ostettiin kaksi pannua ja purkki etanoita ja paketti mustapekka juustoa. 
Puolitin vähän etanoita kun olivat niin isoja ja sitten laitoin pannun koloihin etanat ja pilkoin puolikkaan juusoton pannun päälle.. NAM! Nämä olivat niin hyviä...omaan makuuni aavistus liikaa pippuria mutta miehen mielestä täydellisiä. Etanoita oli niin paljon purkissa, että laitoin puolet pakastimeen. Yhdestä 3.50€ purkista saa siis kaksi annosta etanoita, ei paha!

Ohje

1 prk etanoita
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 pkt mustapekka juustoa

Uuniin 250 asteeseen 10 minuutiksi. Tarjoillaan vaalean leivän kanssa.

 

Tässä kamalan pimeät kuvat...ennen uuniin laittoa ja uunista tulleena

 

14.02.2011 - 19:22

tosi perusruokaa mutta tällä kertaa onnistui tosi hyvin! Maustamattomat kanat maustoin aika vahvasti chilillä, kuitenkin niin, että meidän 1,5 vuotiaskin söi hyvällä ruokahalulla.
Riisinä puolet täysjyvää ja puolet puuroriisiä, onhan se vaan niin, ettei se täysjyväriisi ole yhtä hyvää kuin jasmin -tai puuroriisi. Poikakin söi paremmin kun oli seassa pehmeää riisiä,  yleensä kun pakkaa  sylkemään riisin pois.

Seassa kermaa ja vähän juustoa.

30.01.2011 - 12:27

Siskoni tyttö täytti kaksi ja lupasin vähän autella järjestelyissä leipomalla kakun. Tyttö on varsinainen kitty fani ja niinpä kakun ideaa ei tarvinnut miettiä. Leipomispäivänä kävin aamusella fazerin myymälässä ja siellä sattui olemaan unelmatorttupohjia halvalla, 8 uunipellillisen kokoista pohjaa maksoi yhteensä EURON! Pohjat lähti mukaani ja pääsin siis kakun teossa aika helpolla.
Mikään marsipaani-näpertelijä kun en ole, niin päätin toteuttaa kakun ihan vain kermavaahdolla ja karkeilla. Mikän mestariluomus tämä ei todellakaan ole, mutta tyttö tunnisti heti mikä hahmo oli kyseessä ja taisi olla aika onnellinen kitty kakustaan!

Kakun sisällä hieman liivatteella jähmetettyä suklaamoussea ja toisessa kerroksessa samaa moussea jonka sekaan laitoin mariannemuruja ja lisäksi vielä kermavaahtoa, jossa oli myös mariannea. Päällä kermasta ja rahkasta tehty vaahto+koristeet.

 

26.01.2011 - 07:51

Lidlissä oli tarjouksessa saksanhirvikäristysliha. Oliskohan ollut Lapin liha merkkistä. Hyvää lihaa maultaan, mutta paljon huonoja kohtia lihassa. Ei oikein ollut syöminen miellyttävää kun niin usein hampaissa narskui. Käristyksen kanssa ihan perinteisesti muusia ja puolukkahilloa.

08.01.2011 - 13:00

Piti tehdä tarjottavaa mikä olisi viljaton...unelmatorttu perunajauhoista tuli ensimmäisenä mieleeni. Leivoin pohjan ja täytteeksi tein suklaamoussea ja päälle kaakaolla maustettua kermaa. Moussen sekaan pilkoin loput joulusta jääneet after eight-suklaat ja koristelu tapahtui myös after eighteillä.

Tästä tuli hyvää!

Moussea olisi saanut olla ehkä aavistuksen enemmän...Ja hauskempaa olisi jos mousse olis hieman vaaleampaa tai tummempaa,  nyt se ei erotu torttupohjasta oikeastaan lainkaan!

unelmatorttupohjana perus pohja ja moussen ohje löytyy jälkkärit-osiosta

06.01.2011 - 17:55

Ohjeen nappasin täysjyvä lasagnelevy -pakkauksesta ja sitä hieman muokkailin.. Ihan ok ruokaa, mutta kyllähän se tavallinen juustoinen ja rasvainen lasagne on vaan parempaa. Paljon terveellisempäähän tämä on ja kaksi vuoallista sitä tein ja kaikki on kyllä mukisematta syöty.

Ohjeen löydät täältä

Omina muokkauksina jätin ananaksen pois ja jauhelihaa laitoin 500 grammaa. Lihaliemikuution jätin myös pois, niitä en ole enää vuosiin käyttänyt. Maitokastikkeeseen laitoin koskenlaskijaa enkä tuorejuustoa.

02.01.2011 - 12:20

Teen aina kinkkupiirakan samalla, takuuvarmalla ohjeella. Se onnistuu aina ja ei ihme, sillä siinä on paljon juustoa, paljon kermaa ja paaljon kaloreita. Nyt kun ollaan yritetty syödä vähän terveellisemmin, päätin kokeilla vähäkalorisempaa kinkkupiirakkaa! Tästä tuli oikeesti ihan hyvää, ei nyt ihan rasvapommikinkkupiirakan veroista, mutta kuitenkin :)

Pohja:

1 dl maitoa

0.5 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä

1 dl kaurahiutaleita

0.5 dl perunahiutaleita (lidlin perunamuusijauhe)

1,5 dl vehnäjauhoja

0,5 tl suolaa

reilu 0,5 tl leivinjauhetta

Täyte:

pussillinen vähärasvaisia kinkkusuikaleita 250-300g

3 munaa

loraus vettä

2 rkl vehnäjauhoja

pippuria

ihan ripaus suolaa (riippuen kinkun suolaisuudesta)

0,5 dl juustoraastetta

puolikas paprika pilkottuna

Kaikki aineet sekoitetaan keskenään ja painellaan vuoan pohjalle. Esipaistoin pohjaa reilu 5 minuuttia 225 asteessa ja sitten kaadoin täytteen päälle. Täytteen aineet sekoitetaan keskenään hyvin, niin että munien rakenne rikkoontuu.  Päälle siivutin yhden tomaatin. Piirakkaa pasitetaan vielä n. 15 minuuttia 225 asteessa!

01.01.2011 - 13:23

Eilen meillä herkuteltiin tällaisella "juhlaillallisella". Lidlistä ostettuja karitsan pihvejä, valkosipuliperunoita ja pieni salaatti. Pihvit oli valmiiksi marinoituja, joten kypsennyksen loppuvaiheessa sekaan laitoin vain kermaa. Noita Lidlin pihvejä ollaan ostettu monesti ennenkin ja on tosi hyviä! Helpolla pääsin myös valkosipuliperunoiden kanssa..kaupan valmiista pussista kaasin vuokaan, lisäksi vielä kolme kynttä valkosipulia ja KOLME purkkia kermaa. Oli kyllä hyvää! Tykkään, että valkosipuliperunat on ihan pehmeitä ja melkeinpä muusimaisia ja sitä nämä olivat, kahden tunnin kypsennyksen jälkeen :)  Valkosipuli maistui aika voimakkaasti, hyvä niin! Tätä ruokaa söi myös meidn puolitoista vuotias!

Kirjoittaja

Nuoren naisen leipomuksia ja ruuanlaittoa kotona... Ruokaa teen omalle perheelleni, johon kuuluu aviomies ja pieni 1-vuotias poika. Pojallamme on muutamia ruoka-allergioita, joten hänelle tehtyjä erikoisruokia blogitan tänne myös välillä. Tarkoituksena tehdä perus kotiruokaa, välillä uusia juttuja kokeillen. Toisinaan tulee myös leivottua.

Sivuillani on nyt
Kävijälaskuri
Kävijälaskuri