Meillä syödään melko vähän munia. Tai leivonnassa ja ruuanlaitossa niitä kuluu, mutta harvoin keitän tai paistan. Tänään kuitenkin tein pitkästä aikaa munakkaan aamupalaksi itselleni ja miehelleni ja saipa siitä maistaa myös meidän 1,5 vee poikakin. Munakkaan kanssa karjalanpiirakkaa.

2:lle

4 munaa

1,5 dl maitoa

1 tl suolaa

vähän kinkkua (käytin 4 siivua voileipäkinkkua

maustemitta valkopippuria ja rouhaisu mustapippuria

päälle 1 tomaatti siivutettuna

 

Kaikki aineet sekoitetaan, paitsi tomaatti. Kaadetaan paistinpannulle ja kypsennetään miedolla lämmöllä. Ohjeessa luki, että munakas tehdään kannen alla, laitoin päälle folion, kun en niin suurta kantta omistanut. Tomaatit siivutin munakkaan päälle ehkä 3 minuutin paistamisen jälkeen. Yhteensä taisin paistaa n. 5-6 minuuttia.