Meinasin ensin tehdä jauhelihakastikkeen, sitten ajattelin tehdä pitkästä aikaa murekketta, mutta ajattelin kuitenkin, että kun oli jo kädet sotkettu, niin samalla vaivalla pyöräytän lihapullia. Lihapullat on meillä yksi lemppariruuista ja ne maistuvat aina.  Kastikkeeksi tein ihan perus ruskean kastikkeen, mutta koska voita oli vähän naftisti jäljellä laitoin sekaan vielä yhden pussin kermakastikejauhetta. Lisäkkeenä eilistä iltapalasalaattia ja edellispäiväisiä uunikasviksia.

Ohje:

600 g jauhelihaa

1,5 dl korppujauhoja

reilu 2dl vettä

2 sipulia ISOINA paloina

2 munaa

1,5-2 tl suolaa

2 tl paprikajauhetta

1 tl mustapippurirouhetta

1/2 tl valkopippuria

Korppujauhot turvotetaan vedessä ja kaikki aineet sekoitetaan keskenään. Pyöräytetään lihapullia ja paistetaan 225* 20 minuuttia.