Tänäkin juhannuksena menemme miehen vanhempien luokse viettämään iltaa. Ruokia ei siis tarvitse itse tehdä, mutta jotakin pientä halusin viedä mukanamme. Pitkään mietein leipoisinko jotakin, tekisinkö salaatin vai mitä, kunnes netistä bongasin itse tehdyn perunasalaatin ohjeen. Ensimmäinen kerta kun tällaista teen ja ehkä otin pienen riskin kun ei kokemusta ohjeesta ole, vähän kuitenkin maistoin ja ihan hyvää se oli. Täysin erilaista kuin kaupan perunasalaatti!

Tähän salaattiin pääsin myös hyödyntämään oman pikkuriikkisen hyötypuutarhani satoa

Perunasalaattiin tarvitset:

vajaa 1 kg uusia perunoita ( aivan yhtä hyvin vanhoja)

muutama kevätsipul+ varsi

1 omena

1 suolakurkku

1 prk kermaviiliä johon sekoitin 2 rkl sinappia, 2 tl hunajaa ja 1/2 tl suolaa

Kaikki ainekset pilkotaan ja joukkoon sekoitetaan kermaviilikastike. Helppoa ja nopeaa!