829757.jpg

829760.jpg
Pohjana 4 munan täytekakkupohja, ohjeen otin siskoni keittokirjasta, joten en enää muista tarkkoja määriä. Leikkaa pohja kolmeen osaan ja laita yksi pohjista kelmutettuun irtopohjavuokaan. Kostuta ja kaada mustikkamousse ensimmäisen pohjan päälle. Laita moussen päälle toinen pohja ja kostuta jälleen, kaada valkosuklaamousse. Laita vielä viimeinen pohja kanneksi ja kääri kelmut päälle, anna hyytyä jääkaapisa mielellään yön yli. Päällä flora vispiä ja pensasmustikoita.
Mousset hellapoliisin blogista, tässä hieman muunneltuna ja annosta pienennettynä.

mustikkamousse
4 liivatelehteä
1 1/2 dl vispikermaa
1,5 dl ranskankermaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
300g mustikoita soseutettuna(pensasmustikoita)

Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää sekaan loput aineet. Liota liivatteet tilkassa kuumaa vettä ja kaada ohuena nauhana moussen joukkoon. Kaada mousse ensimmäisen kakkupohjan päälle.

Valkosuklaamousse
2  munaa
0,5 dl sokeria
2,5 dl Flora vispiä
200 g valkosuklaata
5 liivatelehteä
tilkka vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vahdota munat ja sokeri ja lisää vaahdotetun kerman joukkoon. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää suklaa ohuena nauhana vaahtoon. Laita lionneet liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja anna sulaa. Lisää liivate mousseen.