Nyyttiperunat 1 annos
n 200-250 g perunasipulisekoitusta
koskenlaskija sulatejuustoa (paprika)
taco tuorejuustoa
3 rkl ruokakermaa
pippurisekoitusta
perunamaustetta
ripaus suolaa

Leikkaa foliosta n, 40 cm palat. Laita folion päälle pienempi pala voipaperia. Käytän folion päällä paperia koska mielestäni foliosta tulee ruokaan "metallinen" maku. Kaada folion päälle sopiva määrä perunasipulisekoitusta. Laita perunasipulisekoituksen päälle muutama nokare koskenlaskija juustoa sekä hieman tuorejuustoa. Mausta kevyesti. Lorauta päälle vielä ruokakermaa.
Tee foliosta tiivis nyytti, paista 175-200* noin tunnin. Tykkään että perunat ovat ihan pehmeitä ja että ne melkeinpä sulavat suussa, siksi noin pitkä paistoaika, vähempikin siis riittää.
Nyytit menevät kätevästi kesällä myös grillissä.
Samalla ohjeella voi tehdä perunat uunivuoassakin, nesteen määrää tosin pitää lisätä. Ihanan kermaisia ja maistuvia perunoita, nam!

Kermainen pihvifilee 4:lle
850 g valmiiksi marinoitua possun pihvifilettä

Paista paketin ohjeen mukaan 175* n 1-1,5 tuntia, kunnes sisälämpö on 75-80*
Leikkaa liha hieman jäähtyneenä. Liha oli poutun kermaista pihvifileetä.
Kotona harmikseni huomasin, että liha oli saksalaista, vähän harmitti..Pitää lukea jatkossa tuoteselosteet ja alkuperämaat tarkemmin. Hyvää se silti oli.
Perunoiden ja lihan kanssa oli tarjolla knorrin pussi-viherpippurikastiketta.

414120.jpg
414128.jpg