4 munan täytekakkupohja
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl jauhoja
1 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi vaahtoon. Nostele ainekset varovasti sekaisin.Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175*35-40 min. Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

Täyte
2 1/2 dl vispikermaa
1 prk(250g) maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
sokeria

1 banaani
säilykemandariineja
1 dl suklaaraastetta
kostuta maidolla

Kakun päälle
n. 1/2 l jäisiä mansikoita
1 dl hyytelösokeria
2 dl vettä

3 dl vispikermaa
sokeria
hopeakuulia
Vispaa kerma, lisää sekaan rahka ja sokerit. Levitä kermaseosta kahdelle kostutetulle pohjalle. Viipaloi  yhden pohjan päälle banaanisiivuja ja lisää toisen pohjan päälle mandariinilohkoja. Jätä yksi pohja ilman täytteitä. Kokoa täytekakku. Laita kakun päälle halkaistuja mansikoita tiiviisti. Kiehauta sokerikiillettä varten 2 dl vettä ja lisää joukkoon 1dl hyytelösokeria. Sekoita hyvin ja anna jäähtyä pari minuuttia. Levitä lusikalla sokerikiillettä mansikoiden päälle. Pursota reunoille vispattu kerma.
389942.jpg